Perinteitä, taidetta ja työtä
Siellä missä ketut sanovat toisilleen hyvää yötä (saksal.sananlasku)
Teksti Tina Turic
Luokkivaljastus- ja metsäajokurssi Nurmeksen Kuokanvaarassa 25. ja 26.11. 2006
kokosi yhteen hevosen ystäviä ikään, sukupuoleen ja asuinpaikkaan katsomatta.
Kurssin vetäjinä toimivat Toivo Pulliainen ja Eino Leikas sekä Veikko Ripatti (hakkuu).
Ensimmäinen kurssipäivä alkoi luokkivaljastuksen opettelulla ja opetushevosemme Kaurahattu,
Piia Vikkelä ja Siromoonika seisoivat rauhallisina paikallaan vaikka reilu parisenkymmentä
kurssilaista hevosten ympärillä häärikin. Kenenkään varpaat eivät jääneet hevosten kavioiden
alle eivätkä hevoset vöyhänneet turhanpäiten, vaikka olivatkin selkeästi kiinnostuneita
uudesta paikasta ja toisista vieraista hevosista. Kun luokkivaljastus alkoi sujua eivätkä
remmit enää menneet tarpeettomasti solmuun pääsimme metsään rankoja hakemaan.
Metsään, loivaan alamäkeen raivattua uraa pitkin ajaminen tuntui extreme-urheilulta.
Reki kallisteli ja pompahteli kantoja sivuuttaessamme ja ensimmäisellä puidenhakureissulla
oli jo pelkästään oman tasapainon ylläpitämisessä ja kyydissä pysymisessä riittävästi työtä.
Vikkelä tuntui osaavan asiansa ja hevosen emäntä Kaija Juppi totesi tehneensä aina viime
vuosiin asti n. kymmenen hehtaarin peltoalalta kaikki peltotyöt hevosella!
Seuraavalle reissulle lähdettäessä pääsin ohjaksiin ja ilman Vikkelän omaa järkeä ja ajattelua
sekä apujoukkoja olisin ohjannut tamman suoraan parkissa olevan auton kylkeen. Onneks
i Kaija neuvoi:"Älä tyttö jännitä, äläkä noin kovasi vedä!". Huomasin jopa pidättäneeni
hengitystäni, sen verran jännittävältä homma tuntui. Siispä päätin vetää henkeä ja luottaa
hevoseen. Lakkasin puristamasta ohjia rystyset valkeina, minkä jälkeen Vikkelä ohjautuikin
kuin unelma ja pieni kevyt nykäys ohjasta riitti kertomaan Vikkelälle minnepäin sen tuli
kulkea väistääkseen esimerkiksi kantoa ja Kaijan antamat tutut ääniavut ja jutustelu
riittivät liikkeellelähtö- ja pysähtymiskäskyiksi. Vikkelä kääntyi ja pysähtyi niin herkillä
ohjasavuilla, että kuka tahansa ratsastaja olisi seitsemännessä taivaassa, jos hänen
ratsunsa toimisi yhtä kevyesti ja olisi yhtä hyvin kuulolla kuin Vikkelä.
Metsäajon jälkeen näimme miten joutuisasti aisat valmistuvat ja herkullisen lohikeiton
ja kahvin jälkeen harjoittelimme vielä rahjesolmun tekemistä. Yllätys ei liene suuri
kun totean, että ensikertalaiselta solmun purkaminen sujui huomattavasti joutuisammin
kuin solmun tekeminen!
Hevosia ja kokeneita ohjastajia seuratessani huomioni kiinnittyi myös siihen, että ohjastajilla
oli hyvä suhde hevosiinsa. Kun hevonen on työpari ja asuu kotona, niin silloin sen myös tuntee
paremmin ja toisaalta hevonenkin ehkä kiintyy omistajaansa enemmän. Ihminen on hevoselle
tärkeä ja hevonen ihmiselle. Hevosen kanssa metsässä samoillessa ja etenkin ongelmatilanteissa
tätä asiaa oppii arvostamaan. Kyllähän se ratsastamisenkin kannalta on mukavampaa, jos
hevonen pysähtyy odottelemaan jos ratsastaja sattuu putoamaan selästä eikä hevonen
säiky esimerkiksi tulta ja moottorisahan meteliä. 5- vuotiaan suomenhevostammani Sikkeriinan
kanssa, jolla olen tähän menessä pääasiassa ratsastanut ja ajanut kärryillä, toivoisin pääseväni
ajamaan rankoja metsästä. Kun talo ja vesi lämmitetään puulla ja polttopuut tehdään omasta
metsästä, eivät tammalta ainakaan työt pääsisi loppumaan jos vain emäntä asialle ottautuu.
Lisäksi työajo on hevoselle oivaa tapakasvatusta, sillä juuri tämä hevosten rauhallinen olemus
vieraassakin paikassa oli se asia, johon alunperin kiinnitin huomiota käydessäni ensimmäistä
kertaa työhevosten vetokilpailuissa Kaavilla muutama vuosi takaperin. Rauhattomiin ja
hätkyileviin hevosiin verrattuna tällainen hyvätapainen ja rauhallinen käytös tuntui silloin suorastaan
taianomaiselta. Esimerkiksi koiran kohdalla peruskoulutus on itsestään selvä asia ja
helpottaa arkirutiineja, koulutetun koiran kanssa on mukava liikkua maailmalla. Näin pitäisi olla
myös hevosen kohdalla. Monesti tarvittava pohjatyö, esimerkiksi paikallaan seisominen, olipa
sitten kyse valjastuksesta tai ratsaille noususta kuitenkin unohtuu tai sitä ei hevoselta edes
ymmärretä vaatia. Eikä kurssin opetushevosia tarvinnut kuljetuskoppiinkaan houkutella, lastaussilta
vain alas ja hevonen olikin jo sitten trailerissa!
Tällaisten luokkivaljastus- ja metsäajokurssien avulla myös minunkaltaiseni harrasteratsun
omistajat saavat kullanarvoista tietoa ja käytännön oppia niin tarvittavista varusteista kuin
hevosen ohjastamisestakin. Kiitokset kaikille meitä kurssilla opastaneille,
Suomen työhevosseuralle ja Nurmeksen hevosystäväin yhdistykselle sekä isäntäväelle
Maiju ja Anssi Okkoselle apujoukkoineen. Kurssipaikka oli mitä mainion idyllisine
savutupineen ja ateljeessa varpaita lämmitellessään saattoi ihastella isännän
henkeäsalpaavan täydellistä taidetta (kts www.anssimikaelokkonen.net ). Kiitos kaikille
kortensa kekoon kantaneille!
Kurssilaisten tuntemuksia:
Hevosharrastus alkoi ratsastuksella, mutta pikkutraktorilla tehdyn tukinajon aikana tuli
mieleen, että hevospelillä työ sujuisi paremmin. Sinä talvena oli etelässäkin riittäväst lunta.
Kurssille lähtö oli jo pitkään mielessä, mutta vasta nyt tuli päätettyä että se vihdoin pitää toteuttaa.
Kurssi ja opetus oli todella antoisa ja lisäsi uskoa, että ainakin polttopuut voi tällä tavalla
kuljettaa metsästä. Lisäksi kurssipaikka on todella mieleenjäävä ja tunnelmallinen.
Sateinen sää vähän yllätti, mutta kurssilaisten ja ohjaajien välinen lämmin tunnelma
korvasi hyvinkin sen puutteen. Siihen kun lisätään vielä isäntäväen ystävällisyys,
niin voidaan todeta, että kannatti ajaa 600km tälle kurssille.
Simo Pajuniemi
Huolto pelannut hyvin
opetus asiallista ja ymmärrettävää
kaikki opetus tapahtui käytännössä
mukana kurssilla mielenkiinnosta + vapaa-ajan vietossa
kurssipaikkana suomen ykkönen.
Perinteet kiinnostavat eikä taito ole omassa suvussa kulkeutunut minuun asti
vaikka omat vanhemmat ovat molemmat savotassa lapsena olleet. Lisäksi
tulevalta rakennusstyömaalta täytyy kaataa puita rakennuspuiksi, eikä
metsätyökoneet tule kysymykseen: maasto on hankala enkä halua että
kone rikkoo pintamaan ja jättää muita jälkiä.
Omia hevosia ei vielä ole, tarkoituksena on ostaa ensi keväänä lämminverinen
(ruuna) harrastuskäyttöön. Tammahevosta (SH) minulle kovasti yritettiin kaupata,
mutta kyllä ensin ostan sen ruunan, se on sen verran hyvin suunniteltu haave ettei
toteutusta enää lykätä J
Suomenhevosia olen vähemmän käsitellyt mutta nyt ihastuin rotuun täysin, eikä
sitä turhaan ole kehuttukaan. Luulenpa että se SH joskus minun tallissani asuu...
Kiitos kanssaeläjille mukavasta kurssista!
Laura Tuohimaa