Onko rahkeissa varaa, vanhan oppimiseen?Suomen työhevosseura järjesti luokkivaljastus ja metsäajokurssin, Eino Leikkaan tilalla, Haukivuorella. Kurssi järjestettiin kahtena viikonloppuna 1-3 ja 8-10.12:ta. Kurssista oli tiedotettu kiitettävästi, asiasta kiinnostuneet, joihin itsenikin luen, saivat tietoa netistä ja työhevosseuran lehdestä. Omalta kohdaltani asia lähti liikkeelle jutusta kauppareissulla tuttavani kanssa, joka myös on "hurahtanut" työhevosiin. Päätettiin osallistua mahdollisuuden tullessa, koulutukseen, jossa saisimme oppia miten harrastehevosta voisi käyttää hyödyllisesti. Niinpä perjantaiaamuna, 1.3:ta klo 5.00 suuntasimme auton keulan kohti Haukivuorta. Olimme saaneet kasaan kolmen hengen porukan, aikaa harrastuksia haittaavasta työstä ja kimppakyydin. Kolmen tunnin ajon jälkeen olimme perillä, jossa meitä odotti erinomainen majoitus ja aamupala, metsästysseuran erämajalla. Toivo Pulliainen ja Veikko Ripatti olivat valmistelleet kurssin puitteet Einon kanssa erinomaisesti. Majoituspaikasta tilalle, jossa hevoset Väike ja Uuras odottivat malttamattomina töihin pääsyä, siirryttiin välittömästi aamun valjetessa. ![]() Vasemmalta Erkki Viertola (Väike) Arto Lähteenmäki valjastusta opettelemassa Ensimmäinen päivä meni pitkälti valjaiden, valjastuksen ja reellä ajamisen opettelussa. Pääsimme toki metsässäkin käymään. Lauantai ja sunnuntai opeteltiin, tukin juontamista juontoreellä ja juontosaksilla. Toinen viikonloppu käytettiin aiemmin opitun kertaamiseen ja uusien niksien oppimiseen. Kokemus karttui ja asiat jäivät paremmin mieliin. ![]() Uusas kurssilaisten ympäröimänä Kurssilla opimme valjastamisen saloja, solmuista valjaiden ja hevostyövälineiden nimityksiin ja niiden käyttöä. Paljon tuli oppia myös hevosen kasvattamisesta ja opettamisesta, työhevoseksi. Ravi- ja ratsuhevos jutuiltakaan ei nuotiotulilla voitu välttyä. Metsän hoitoon, metsätöiden ja ajourien tekoon, hevosella ja käsipelillä ajamista silmällä pitäen, saimme hyviä vinkkejä. Tietenkin ajelimme myös huppailu kärryillä, joissa käytimme silavaljastusta. Parirekeä eli "rekkaa" emme valitettavasti päässeet, lumenpuutteen vuoksi kokeilemaan, mutta sääolosuhteille ei kurssin järjestäjätkään voineet mitään. ![]() Tauolla r. Uuras edessään omistaja Tanja Lundsten selin Eino Leikas Oppainamme toimineet Topi, Eino ja Veikko olivat sen verran varttuneempia, että heillä on omakohtaista kokemusta, hevosten kasvattamisesta, opettamisesta ja töiden tekemisestä hevospelillä. Kurssilaisten kesken vaihdetut mielipiteet hevosten kanssa touhuamisesta avarsivat varmasti myös, kaikkien näkemystä asioista. ![]() Tauolla t. Väike (om. Olli Kattainen) Erityiset kiitokset pitää antaa Olli Kaittaiselle ja Tanja Lundstenille, jotka olivat vaivautuneet omien hevostensa kanssa kurssille. Ollin hevonen, Väike, on viisivuotias tamma, Väike on puhtaasti työhevonen, jolla varmasti on potentiaalia, niin rakenteensa, kuin luonteensakin puolesta, vaikka vetomestaruuksiin saakka. ![]() uuras ja kurssilaiset tukin juonnossa Tanjan hevonen Uuras taas on viisitoistavuotias tähtiaikainen ravuri, josta viimeisen viiden vuoden aikana Omistajansa koulutuksessa on jalostunut erinomainen työ- ja ratsuhevonen. Tämä osittain kumosi kurssilaisten näkemyksiä siitä, että ravihevosista ei olisi harrastehevoseksi. ![]() Juontolaitteen edessä r. Uuras, ohjaksissa Leena Sihvo Eino Leikkaan seuratessa suoritusta. Kurssin anneista ihmeellisimpiä oli, miten pahoissa olosuhteissa hevonen osaa liikkua, vaatii tietenkin oppimista varsasta alkaen. Kaikille kurssilaisille annettiin eväät, joilla hevonen pitäisi saada luokkivaljaisiin ja ainakin jäljet pitäisi metsään saada aikaiseksi. Vanhan työperinteen siirtäminen, joka nykyisyydessä toimii vain harrastus pohjalta, tuleville sukupolville on kurssin järjestäjien suurin tavoite, tässä he ovat onnistuneet lähes täydellisesti. Tiedon ja taidon säilymisestä tulevaisuudessa vastaavat aktiiviset harrastajat. Ruokailun järjestäneelle emännälle kuuluvat suuret kiitokset erinomaisesta ruuasta. Ruokailuun kuuluivat läskisoosi, tuore kuha, peruna-, porkkanalaatikko ja muut tilanteeseen sopivat ruuat. Kaikki saivat varmasti paljon arvokasta oppia, kenenkään ei tarvinnut kärsiä vilua ja nälkää. Allekirjoittanut on ainakin erittäin tyytyväinen, että sai itsensä liikkeelle ja tuntui kaikilla olevan rahkeissa varaa oppia vanhaa. ![]() Juontolaitteen edessä r. Uuras, ohjaksissa Leena Sihvo Eino Leikkaan seuratessa suoritusta. PS. Innostus on säilynyt ja tiedot ja taidotkin karttuivat sen verran, että tämän ilmestyessä, olemme kaverini kanssa jokusen kuorman puita metsästä ajaneet. Ei se toki ole ollut mitään savottavauhti, mutta hevosta ja itseämme opettaessa on ollut tosi rattoisia hetkiä. Teksti: Arto Lähteenmäki |