Sarat:
Sarat merkitään hyvissä ajoin ennen kilpailua. Alue on enintään 1000m
2 osallistujaa kohti ja se rajataan köydellä siten,
että yleisö pysyy sarkojen ulkopulella.
Kääntösarka eli päiste:
Päisteistä tehdään 8-10 m leveät ja ne merkitään matalalla "merkkivaolla".
Viilu käännetään sisäänpäin.
Merkintä:
Sarat mitataan 14-16m leveiksi ja 50-70m pitkiksi.
Ensimmäisestä sarasta tehdään 1m kapeampi kuin muut sarat.
Saran selät merkitään numeroiduilla kepeillä.
Linjakeppejä on oltava vähintään kolme kappaletta kyntäjää kohden.
Linjakepin saa asettaa korkeintaan 10m merkkivaon ulkopuolelle.
Arvonta:
Sarat jaetaan kyntäjille arpomalla.
Kyntösyvyys:
Kilpailun johto määrää kyntösyvyyden yhdessä maanomistajan kanssa.
Aloitus:
Lähtömerkki annetaan, kun kaikki kyntäjät ovat paikoillaan sarkojensa luona.
Kaikki aloittavat samaan aikaan.
Pysäyttäminen:
Tuomareilla on kilpailun kuluessa oikeus pysäyttää kyntäjät esim.
aloitusvaon tarkempaa tarkastelua varten tai välittömästi ennen lopetusvakoa.
Kyntäjät jatkavat tuomareiden annettua lähtömerkin.
Nimilaput:
Heti kun on kokoonnuttu kilpailupaikalle,
kiinnitetään kunkin kyntäjän selkään lappu, jossa on selvästi kilpailijan nimi ja numero.
Harjakyntö:
Aloitusvakojen jälkeen kukin osallistuja kyntää 4 kierrosta sisäänpäin,
minkä jälkeen kyntö tehdään ulospäin alemman kilpailunumeron omaavaa kilpailijaa kohti.
Jos kilpailijan on pakko odottaa pitkään koska naapuri ei ole saanut harjakyntöään
valmiiksi, voi tuomaristo antaa kilpailijalle luvan aloittaa uuden vaon.
Tuomaristo:
Tuomaristo vastaa kokonaan arvostelusta.
Syvyyden ja leveyden mittaamiseen sallitaan erityisen henkilöstön,
"mittamiesten", käyttö.
Ajanotto:
Kyntöaikaa mitataan. Kilpailun johtaja määrää kyntöajan kilpailukohtaisesti.
Sarkojen koko, maalaji ja mahdollisesti hevosten suorituskyky otetaan huomioon.
Hevoset:
Hevosten täytyy olla vähintään 4-vuotiaita, hyvässä kunnossa ja kaviot hyvin
hoidettu.
Aurat:
Ainoastaan yksisiipistä auraa saa käyttää. Auran on oltava vakiokunnossa,
eli sellaisena kuin valmistaja on sen aikanaan toimittanut.
Jos halutaan kyntää tiettyä tapaa tai tyyliä noudattaen tai muusta syystä halutaan
kokeilla uusia kyntötapoja, voidaan sallia "yhdistelmäaura".
Huomautuksia:
Kyntäjää saa auttaa kilpailun aikana vain kahdessa
poikkeustapauksessa: hevosten valvonnassa sekä linjakeppien paikoilleen
asettelussa ja poistamisessa. Kyntäjä vastaa keppien linjaamisesta.
Kilpailija ei saa missään olosuhteissa jättää hevosta ilman asianmukaista valvontaa.
Siksi sallitaan yksi avustaja, joka seisoo päisteellä ja on tarvittaessa käytettävissä.
Avustajalle annetaan käsinauha tai muu merkki. Merkistä yleisö voi helposti nähdä,
että asianomaisella on oikeus oleskella suljetulla kilpailualueella.
Huomaa, että avustaja ei saa missään tapauksessa seurata kyntäjää kynnön aikana.
Manipulointi:
Ei kyntäjä eikä avustaja saa käsin tai jaloin parannella kyntöjälkeä.
Toki kyntäjän sallitaan liikkeessä polkea viilu paikalleen.
Näiden sääntöjen rikkomisesta seuraa tuomariston päätöksellä pisteiden vähentäminen.
Yhdestä rikkomuksesta suositellaan vähennettäväksi 1-5- pistettä/tuomari.
Vähennettävien pisteiden määrä riippuu manipuloinnin vakavuudesta.
Arvosteluohjeet:
1. Aloitusvaon suoruus
Ensimmäinen vako ajetaan linjakeppien mukaan. Viiluharjaa ei saa merkitä muulla tavoin.
Suoruus arvostellaan ainoastaan aloitusvaon perusteella. Jotta tuomarit ehtivät arvostella,
saattaa olla tarpeen pysäyttää kyntäjät hetkeksi.
2. Aloitusvakojen syvyys, leveys ja puhtaus
Aloitusvakojen syvyys, leveys ja puhtaus arvostellaan kun aloitusvaot on saatu valmiiksi.
Myös tällöin voi lyhyt pysähdys olla paikallaan, jotta tuomarit ehtivät tarkistaa vaot.
Aloitusvakojen tulee olla irtileikattu ja riittävän leveät,
jotta viilut mahtuvat kohtuullisesti sisäänpäin.
3. Harjan korkeus ja ulkonäkö
Harjan tulee olla matala, ja se saa olla kokonaisuudessaan vain hieman sarkaa
korkeammalla. Koko maan täytyy olla viilun harjan alta kynnetty.
Rikkaruohon, sängen ja vastaavan tulee olla kunnolla peitossa.
Kyntösyvyyden tulee olla saavutettu kolmannella oikealle suuntautuvalla kierroksella.
4. Valjastaminen ja ajo
Valjaiden tulee olla sopivat. Vedon tulee kohdistua suoraan vetopisteestä
kiinnityskoukkuun. Länget sovitetaan niin että ne myötäilevät hyvin
längensijoja ja lapoja. Länget ovat silloin sopivat, kun kämmen menee edestä juuri
ja juuri längen ja längensijan välistä. Korkeussuunnassa länget sovitetaan niin,
että vetopiste tulee 1/3 kohdalle lavan pituudesta sen kärjestä mitattuna niin,
että rinnustinremmi ei hierrä kurkkua. Setolkkaremmi kiristetään suunnilleen
niin, että kämmen mahtuu vaakatasossa remmin alta. Vatsaremmi kiristetään
löysästi niin, että kämmen mahtuu poikittain vatsan ja remmin välistä.
Ristiohjat on sovitettava niin, että hevosten päät kääntyvät suoraan
eteenpäin ajon aikana. Piiska saa kuulua varustukseen.
Kyntäjän tulee kävellä vaivattomasti ja selkä suorana auran takana,
ei kurkien (kahvojen) välissä. Ohjia pidetään toisella olkapäällä.
Niitä voi pitää vyötäröllä, mutta silloin myös pisteet vähenevät.
Ajurin tapaa pitää ohjia arvioidaan. Nykiminen ja hevosen hermostunut
käsittely tuomitaan ankarasti. Hevosten ylirasittamisesta tai muusta
epäurheilijamaisesta käytöksestä seuraa kilpailusta poissulkeminen.
5. Vakojen suoruus
Suoruus arvostellaan neljännen kierroksen jälkeen ja pääsääntöisesti
oman aloituksen puoleiset vaot arvostellaan. Tulos on vähintään neljännen
arvioinnin keskiarvo. Kolmea ensimmäistä vakoa naapuriin päin ei arvioida,
koska näiden kohdalla on oikeutettu korjaamaan mahdolliset naapurin virheet ja mutkat.
6. Vaon syvyys
Kyntösyvyys mitataan harjakynnön neljännellä kierroksella ja lisäksi vähintään
neljä kertaa kilpailun kuluessa. Syvyys- ja leveysmittauksia ei tehdä kahden
ensimmäisen metrin matkalla päisteestä. Suurin sallittu poikkeama annetusta
syvyydestä on +/-1cm, suuremmista poikkeamista vähennetään 1 piste/cm.
Takaisin alkuun
7. Vaon leveys
Vaon leveys mitataan neljännen kierroksen jälkeen omaa harjaa vasten.
Viilujen leveys ei saa ylittää työleveyttä mitattuna maapuolelta kohtisuoraan
vantaan ulkoreunaan. Tuomarit päättävät auran työleveydestä ja ilmoittavat
sen kyntäjälle, jonka on oltava paikalla auran mittauksessa. Mikäli kyntäjän
mielestä aura on mitattu väärin, täytyy siitä ilmoittaa välittömästi tuomarille
tarkistusta varten. Kyntäjä määrittelee itse, haluaako käyttää veistä, joka on
kapeampi tai leveämpi kuin alkuperäinen ko. auran kokoon kuuluva.
Englantilaistyyppiset aurat, joissa siipi seuraa vaon pohjaa niin, että alareuna
kaapii leveämmän palan kuin mitä vannas pystyy leikkaamaan, mitataan
maapuolelta siiven alareunaan. Tuomareiden määrittelemä kyntöleveys on
kaikissa olosuhteissa ratkaisevinta arvostelussa. Jos viilu on leveämpi kuin
työleveys, vähennetään 2 pistettä jokaiselta cm:ltä. Jos viilu on kapeampi kuin
työleveys, ei kahdesta ensimmäisestä cm:stä rankaista, mutta niitä seuraavista
vähennetään 1 piste/cm. Pisteiden vähentäminen koskee sekä syvyys- että
leveysmittauksissa jokaista alkavaa cm:ä
8. Viilujen tiiviys ja tasaisuus
Viilujen on oltavaa tiiviisti ja tasaisesti suhteessa toisiinsa.
Sängen, vihreän ym. täytyy olla kokonaan peitossa.
Viilujen täytyy olla säännölliset ja eheät niin, että ne muodostavat
moitteettoman kokonaiskuvan kynnöksestä. Tämä saavutetaan
ainoastaan mikäli päitset, kannatuspyörä ja kuorin on asetettu oikein.
On sallittua käyttää veistä tai leikkuria.
9. Kääntösarka eli päiste
Lähinnä päisteen tasaisuus arvostellaan. Aura on otettava maasta ja asetettava niin,
että kaikki vaot ovat yhtä syviä merkkivaon kohdalla. Hevosen jälkiä ei saa olla kynnöksellä.
10. Lopetusvaon valmistelu
Mikäli kyntäjä on tehnyt valmistelun oikealla tekniikalla, on tulos seuraavanlainen:
multavako, joka ei ole liian syvä eikä liian leveä, joka on puhdas ja josta ei pilkota
oljen pätkiä tai vihreää. Jotta tämän saavuttaa, on jäljelle jäävällä kaistaleella oltava
rinnakkaiset, yhdensuuntaiset suorat sivut.
Takaisin alkuun
11. Lopetusvako
Lopetusvaon on oltava suora, puhdas, eikä siinä saa olla (multa)kokkareita tms.
Multavakoa kynnettäessä aura ei ehdottomasti saa kyntää aikaisempaa käännöstä sisään.
Lopetusvaon ja jo kynnetyn saran yhtymäkohdan on oltava tasainen
ja hyvin reunustettu, ilman näkyviä oljenpätkiä, ruohoa tai vastaavaa.
Aika:
Jos ilmoitettu enimmäisaika ylitetään, vähennetään kyntäjältä 1 piste/tuomari
kutakin alkavaa 4 minuutin jaksoa kohden. Lisäaikaa voidaan sallia sille, jolla on esim.
jotain rikkoutunut tai vastaavaa. Mikäli kilpailija ylittää sovitun kilpailuajan yli 30
minuutilla, johtaa se kilpailusta poissulkemiseen.
Tuomari: Kukin tuomari työskentelee kilpailun aikana itsenäisesti.
On kiellettyä keskustella keskenään arvostelun kuluessa.
Kukin tuomari täyttää oman arvostelupöytäkirjansa, joka lähetetään sihteeristölle
jatkokäsittelyyn. Tuomarin on aina allekirjoitettava pöytäkirjansa.
Pöytäkirja:
Kunkin kyntäjän lopputulokset lasketaan tehtyjen tuomaripöytäkirjojen
keskiarvona. Vaon suoruuden neljän arvostelun yhteenlaskussa tulos ilmoitetaan yhden
desimaalin tarkkuudella. Kahden saran kyntö samassa kilpailussa: lopputulos lasketaan
kahden kynnön summana. Tämä vähentää riskiä että kaksi tai useampi kyntäjä saisi
samat loppupisteet.
Sama pistemäärä:
Niistä, joilla on sama pistemäärä, voittaa se,
jolla on eniten pisteitä kohdissa 1. Harjan arvostelu (kaikkien kolmen osan summa),
2. Lopetusvako (molempien osien summa), 3. Valjastaminen ja ajo
Vastalause:
Mahdollinen vastalause tuomaripäätöksestä on jätettävä kirjallisena
viimeistään 30min kuluttua tulosten julkaisemisesta.
Vastalauseen käsittelee päätuomari yhdessä yhden tuomarin kanssa kustakin
A- ja B- ryhmästä, jotka muodostavat tuomariston.
Kilpailussa, jossa on vain yksi tuomaristo, ratkaisevat tuomarit yhdessä.
Arvosteluasteikko:
1. Aloitusvaon suoruus max. 10 pistettä
2. Aloitusvaon syvyys, puhtaus ja leveys max. 10 pistettä
3. Harjan korkeus ja ulkonäkö max. 10 pistettä
4. Valjastaminen ja ajo max. 10 pistettä
5. Vaon suoruus max. 10 pistettä
6. Vaon syvyys max. 10 pistettä
7. Vaon leveys max. 10 pistettä
8. Viilujen tiiviys ja tasaisuus max. 10 pistettä
9. Kääntösarka eli päiste max. 10 pistettä
10. Lopetusvaon valmistelu max. 10 pistettä
11. Lopetusvako max. 10 pistettä
Yhteensä maksimissaan 110 pistettä
Suomennettu JUF:n (Jordbrukare-Ungdomens Förbund) Säännöt selventävine kuvineen on saatavilla Suomen työhevosseuralta.
Takaisin alkuun