-
Syksyllä 1945 alkoivat Lapissa suuret savotat.
Puuta piti saada ja nopeasti, jälleenrakentamiseen ja sotakorvauksiin.
Kuvat ovat Metsähallituksen Valkeajoen savotasta vuodelta 1952.
Talvi oli paksuluminen, lunta kevääseen mennessä jo 1,2 metriä.
Ilmojen vaihdellessa lumi muuttui erittäin kovaksi. Palstatietkin jouduttiin lapioimaan.
Hakkureilla piti olla lapio mukana. Joka puulle piti lapioida syvä potero ennen kuin puu kaadettiin.
Kanto sai olla vain 5 tuumaa eli noin 15 cm korkea.
Työnvalvoja, hiihtoherra, kyseli joskus edellisestä puunkannosta:
"Onko varmasti se yhtä lyhyt?", kun hakkuri oli lapioinut puuntyveä ja
viskonut edellisen poteron täyteen lunta. "On se, jos et usko, lapioi", vastasi hakkuri.
Varsiteiden hoito oli jokapäiväistä työtä. Auraa jouduttiin ajamaan melkein joka ilta ja
aamullakin runsaan lumentulon takia. Sitä veti viisi hevosta ja samalla se höyläsi raiteet jäähän.
Yöllä vesi ajettiin varsitielle. Näin siitä tuli jäätie.
Kuvassa Väinö Kotakorva on kuljettamassa tukkikuormaa.
Kuormasta näkee, että keli on huono. Kuormassa on vain 16 tukkia.
Kun tie oli kunnossa ja raiteet jäässä, niin kuormassa voitiin kuljettaa yli 20 tukkia.
Suuret savottavuodet jatkuivat aina 1970 -luvulle asti.
Vaarat ja maanselänteet, jotka myötäilivät sivujokiin, hakattiin puista paljaiksi
"Osaran opin" mukaan. Sivujoet kuljettivat puut pääjokeen.
Muonio-, Tornio-, Ounas- ja Kemijoki olivat puita täynnä.
Tuhannet miehet ja hevoset olivat talven savotoissa, kokkeina oli naisia.
Uitto ja jokisuun erotushommat olivat tuhansien miesten ja poikien työnä kesäkauden.
Nyt tarvitaan saman puumäärän hakkuuseen ja kuljetukseen vain yksi prosentti työntekijöitä
aikaisempaan verraten. Hevosia ei tarvita enää kuin ravikilpailuihin.
Ei ole kumma, että meillä täällä Lapissa on pitkä luppoaika.
Kuvat: Oula Kotakorvan albumista
Teksti: V.M.L. (Veikko M. Liikavainio)