HistoriaSuomenhevosen alkuperää ei tunneta, mutta aikojen kuluessa siitä muovautui vahva ja sitkeä pieni hevonen, joka pärjäsi niukalla ravinnolla ja silti hoiti tilojen töitä, kuljetti hakkapeliitat taistelutantereelle ja palveli tärkeänä vietinvälittäjänä vuosisadat.Hevosta on aina arvostettu Suomessa, sillä ilman hyvää hevosta ei tila kannattanut. Suomenhevosen kehityshistoriassa on ollut aikoja, jolloin manner-Euroopan tuulet ovat tuoneet lisäverta alkuperäisen rodun koon kasvattamiseksi, mutta risteytyskokeilut eivät koskaan yltäneet juuri paikallista tasoa paremmaksi ja veri sekoittui takaisin alkuperäiseen maatiaisrotuun muutamassa polvessa. Vasta 1800-luvun lopulla perustettu ruunuori-järjestelmä osoitti suunnan pitkäjänteiselle jalostukselle. 1907 aloitettiin koko maan kattava hevosjalostus perustamalla oriiden kantakirja - elettiin kansallisromantiikan aikaa ja suomalainen hevonen oli omalta osaltaan vaikuttamassa siihen. Vuoteen 1925 asti jalostettiin yleishevosta jakamatta sitä erilaisiin käyttötyyppeihin. Sen jälkeen aina vuoteen 1971 jalostus jakautui kahteen hevostyyppiin: yleis- eli juoksijatyyppiin sekä raskaampiin työhevosiin. Vuonna 1945 kirjoitetun Maatalousopin käsikirjan mukaan työhevosen tyypin tuli olla suhteellinen ja vankka, mutta samalla kuiva, mikä oli lujuuden edellytys. Nivelten tuli olla karkeat ja luisevat, jänteiden vahvat ja selvästi erottuvat. Rintakehän tuli olla syvä ja leveä ollakseen hyvinkehittynyt ja lihasten tiukat ja kimmoisat. Myös kavioiden kokoa ja sarveisaineen laatua tarkkailtiin. Liikkeissä edellytettiin säännöllisyyttä ja joutuisuutta sekä käynissä että juoksussa. Vuodesta 1971 eteenpäin suomenhevoset jaettiin neljään eri kantakirjaan: työhevosiin (T), juoksijoihin (J), ratsuihin (R) ja pienhevosiin (P). Yksi hevonen voi olla useammassa kantakirjassa, mutta sen tulee suorittaa kantakirjaukseen vaadittavat testit ja pienhevoskantakirjaan tullakseen hevosen tulee olla säkäkorkeudeltaan alle 148 cm Takaisin alkuun JalostusAluksi jalostus oli pitkälle ulkomuotojalostusta, mutta myöhemmin hevosta kehitettiin enemmän käyttöominaisuuksien suuntaan. Vetokoe otettiin käyttöön 40-luvulla ja sillä on merkittävä vaikutus suomenhevosen vetokyvyn jalostuksessa. Varsinkin kuorman irtiotossa suomenhevonen on erinomainen. Hyvä työhevonen pystyy vetämään jopa 210% omasta painostaan kun taas muilla kylmäveriroduilla tulos jää huomattavasti alemmaksi ja ne vetävät usein massallaan.Vetokokeessa hevonen vetää portaittain kasvavaa kuormaa reessä siten, että oriin tulee suorittaa vähintään 7 (72 % painostaan) porrasta ja tamman 5 (60 % painostaan) tullakseen hyväksytysti kantakirjaan. Portaan määräytyvät hevosen arviopainon mukaan. Vetokoe testaa myös hevosen luonnetta ja ennustaa nopeutta. Orin tulee suorittaa vetokokeen lisäksi juoksukoe, jossa kilometrin tulee taittua aikaan 2.30 tai nopeammin. Ajettavuus- ja vetokokeen suorittavan hevosen tulee läpäistä myös kävelykoe, jossa seurataan hevosen käyntitapaa ja käyntiaskeleiden pituutta. Kilometrin on taituttava kymmenessä minuutissa tai nopeammin. Lisäksi hevosessa arvioidaan rakenne, luonne ja liikkeet. Takaisin alkuun Luonne ja ominaisuudetTyöhevoselta edellytetään rauhallista luonnetta, selväpäisyyttä ja helppoa käsiteltävyyttä. Vetäjänä sen tulee olla kuuliainen, sisukas ja periksiantamaton ja lisäksi hevosen tulee pystyä rentoutumaan taukojen aikana vieraassakin ympäristössä.Rakenteen tulee olla työkäyttöön sopiva: sopusuhtainen ja hyvärakenteinen. Juoksijajalostuksen myötä suomenhevosen tyyppi on tullut kevyemmäksi. Paino sinänsä ei vaikuta vetokykyyn vaikkakin vankkaruonkoisempia yksilöitä suositaan enemmän. Takaisin alkuun KäyttöominaisuudetNykypäivien työhevonen on harvinainen näky, mutta kantaa ollaan elvyttämässä hakemalla työhevoselle uusia käyttömuotoja. Työhevonen työllistää aina yhden metsurin ja on varteenotettava vaihtoehto kevyissä metsätöissä. Työhevonen on saanut takaisin jalansijaansa taimikoiden ja puistojen hoidossa. Sen lisäksi sitä voidaan käyttää luonnonsuojelualueilla, harvennusmetsissä ja kuusien poistossa koivikosta.Maatilamatkailu suosii tiettyä yleishevosta, jolla voidaan hoitaa niin hääajot kuin heinäkuormien siirrot latoihinkin. Lisäksi erilaiset huolto- ja siirtoajot voidaan suorittaa myös hevosella. Sillä on maisemaa elävöittävä vaikutus. Takaisin alkuun Rotumääritelmä"Suomenhevonen on käyttöominaisuuksiltaan monipuolinen yleishevonen. Se on keskikokoinen, hyväryhtinen ja melko vankka. Sen pää on kuiva ja suora, kaula melko tukeva ja runko pyöreä, pitkä ja sopusuhtainen. Jalat ovat kuivat ja järeät ja kaviot hyvät. Liikkeet ovat säännölliset ja joustavat. Ilme on rehellinen. Sillä on selvä sukupuolileima. Suomenhevonen on yhteistyöhaluinen, pyrkivä, nöyrä ja tosissaan yrittävä.Suomenhevoselle eivät ole tyypillisiä kyömy ja pitkä pää, pitkä ja terävät, lähellä toisiaan olevat korvat, joutsenkaula eikä suora lautanen, jossa on korkea hännäntyvi. Hevosen tulee olla sopivan tyyppinen sille jalostussuunnalle, mille sitä tarjotaan. Juoksijatyyppinen: kevytmuotoinen, mutta kuitenkin lihaksikas, melko pitkärunkoinen ja -jalkainen. Työhevostyyppinen: jykevä, pitkärunkoinen ja syvä, usein raskasrakenteinen. Ratsutyyppinen: ryhdikäs, pitkäkaulainen, ei kovin pitkärunkoinen, pieni pää, viisto lapa ja selväpiirteinen säkä. Pienhevonen: sopusuhtaisen pieni kaikilta osiltaan." Rotumääritelmä hyväksytty Suomen Hippoksessa 21.11.2001 Takaisin alkuun |