
kuva Hippola/Elina Paavola
Pääministeri Matti Vanhanen luki eduskuntatalolla Suomenhevosen julistuksen
Valtakunnallinen suomenhevosen viesti käynnistyi arvokkaasti torstaina 3.5. samanaikaisesti Helsingistä Eduskuntatalolta sekä Iin keskustasta.
Vuonna 1907 Suomen Senaatti antoi päätöksensä suomenhevosen kantakirjan perustamisesta. Kaikkien aikojen ensimmäinen suomenhevosen kantakirjaus tapahtui samana vuonna Iin kunnassa. Suomenhevosen viestin käynnistyminen linkitti yhteen nämä suomenhevosen historian kannalta merkittävät tapahtumat.

Kuva Hippola/Elina Paavola
Eduskuntatalon tilaisuudessa Eduskunnan hevosystäväinseuran tervehdyksen pitänyt
kansanedustaja Jari Leppä korosti suomenhevosen merkitystä maamme itsenäistymiselle,
jälleenrakentamiselle sekä teollistumiselle. Leppä toi esille myös hevostalouden
vahvan kasvun ja kertoi kansanedustajien olevan laajasti kiinnostuneita
hevostaloudesta ja sen edistämisestä. Pääministeri Matti Vanhanen luki tilaisuudessa
suomenhevosen julistuksen. Satavuotiasta kansallissankaria kunnioitti läsnäolollaan
myös runsas joukko kansanedustajia.
Kansallishevosemme viesti kiertää kesän aikana ympäri Suomen yli 20 tapahtumassa. Helsingistä viesti lähetetään seuraavaksi Seinäjoelle ja Sipooseen. Toukokuun aikana viesti kiertää myös Oulussa, Jyväskylässä, Kuopiossa sekä Rovaniemellä. Viestin aikana suomenhevosen voi tavata kaupunkien keskustoista ja toreilta.
Viesti huipentuu Kouvolan kuninkuusraveihin elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Juhlavuoden tapahtumissa tehdään tunnetuksi suomenhevosen rikasta historiaa sekä rodun monipuolisia nykyajan käyttömuotoja. Tapahtumien järjestäjinä toimivat hevosjalostusliitot sekä hevosalan yhdistykset ja yrittäjät ympäri Suomen. Lisätietoja suomenhevosen juhlavuodesta www.suomenhevonen.info .