Suomentyöhevonen on kesän aikana ollut näkyvästi esillä monissa tapahtumissa. Erilaisissa tilanteissa on korostunut työhevosen rauhallisuus ja palvelu alttius. Ehkä nämä seikat ovat osaltaan lisänneet kiinnostusta myös metsäajo ja valjastus kurssien kysyntäänkin. Tulevana syksynä on Haukivuorella 3.-5. ja 8.-10.12 metsäajokurssi ja uutena kurssipaikkana tulee Nurmes marraskuun lopulla mukaan. Molemmissa ajoharjoittelu tapahtuu ensiharvennus metsässä, joissa pääsee tutustumaan käytännössä hevosella puunajoon ja ajolinjauksien suunnitteluun.
Työhevonen vetämässä auraa on harvinainen näkymä tänä päivänä, tästä tilanteesta huolestuneena Eurajoen hevosmiehet järjestivät kyntönäytöksen Vuojoen kartanon maisemissa elokuulla. Osmo Mäki-Jaakola kertoi tapahtumasta joka oli kyläjuhlien yhteydessä. Paikan päällä Åfelt Miika kertoi kilpakyntämisen periaatteista ja esitti saman käytännössä. Pellon pientareella Osmo esitti ajatuksen, että pidetään ensi vuonna SM kyntö kilpailut Eurajoella. Vanha Rauvalan Sakari lämpeni myös ajatukselle ja koska Eurajoen museo yhdistys ja kyläyhteisö on asiassa mukana esitin ajatuksen työhevosseuran hallitukselle joka on valmis tukemaan kyntöperinteen elvyttämistä. Kyntökilpailun sääntöjä on tarkoitus tarkastella vallitsevaan tilanteeseen sopivaksi. Kyntämään tottuneita hevosia on erittäin vähän joten aluksi olisi hyväksyttävä ohjastaja ajamaan hevosta ja myöhemmin voitaisiin lisätä oma ryhmä yksin kyntäjille kun saadaan kyntöön tottuneita hevosia.
Näin suomenhevosen juhlavuoden aattona on hyvä tarkastella jokaisen sitä omaa hevosta jos vaikka sillä tulevana juhlavuonna osallistuisi kyntökilpailuun tai järjestäisi kyntö näytöksen omalla kylällä. Toivon että otatte yhteyttä asiantiimoilta ja elvytetään tämä hevoskynnöllä pellon teko taito uudelleen osaksi tätä päivää. Tänä syksynä ja ensi keväänä on hyvin aikaa harjoitella hevosen ja kyntäjän yhteen toimivuutta.
Suomenhevosjärjestöjen yhteistyönä on valmistunut tiedotus ja opas lehti joka tullaan lähettämään Työhevosseuran jäsenille ensivuoden kalenterin mukana joulukuulla.
Pentti Sarja