MESTARUUSKILPAILUT 2004

Nivalassa järjestettiin 13. kesäkuuta valtakunnalliset työmestaruuskilpailut.
Samaan aikaan Nivalassa oli meneillään Pula-ooppera, joka varmasti toi lisää kiinnostuneita
työhevosiakin katsomaan. Pääsylippuja myytiin 540, joten paljon yleisöä oli katselemassa
työhevosten mittelöä auringonpaisteen helliessä.

Hevosia oli mukana kolmetoista E.V. Jovankan jäätyä pois. Tammat Jojon Tähti ja Tiinan Ilo
olivat ensikertalaisia. Poseidon oli puolustamassa mestaruuttaan ja myös nelinkertainen
mestari Vinkale-Tyttö oli taas konkarina kisassa mukana.

Päivän aluksi ajettiin juoksukokeet kolmena lähtönä. Varsinkin toisessa lähdössä pidettiin
harvinaisen kovaa vauhtia ja kaikki sen lähdön hevoset saivat täysiin pisteisiin oikeuttaneen
ajan, eli 1.50 tai alle. Patleri kiersi kilometrin jopa tähtiaikaa tuloksen ollessa 1.29.
Poseidon seuraili vähän matkan päässä aikaan 1.36. Viiden pisteen arvoisesti juoksivat myös
Vinkale-Tyttö, Reston Rinssi, Jojon Tähti, Hoksaus, Nillukka, Pauliinan Posti ja Tiinan Ilo.
Kävelykokeessa täysiin pisteisiin ylsivät aikaan 7.50 tai nopeammin kävelleet, tällä kertaa
Poseidon, Pauliinan Posti, Tähti-Otsa ja Muskotti. Näin ollen täydet 11 pistettä ennen
ratkaisevaa vetokoetta olivat keränneet Poseidon ja Pauliinan Posti.

Lähtöpisteet olivat jälleen kerran arvokkaita, kun vetopaikan kitkaksi mitattiin 50%.
Viime vuonna tilanne oli kitkan osalta sama ja selitys löytyneekin käytetystä reestä.
Reki on hieno ja kätevä, vetokokeeseen varta vasten suunniteltu, mutta jalasten rakenne
ilmeisesti aiheuttaa kovan kitkan. Niin hevosten kuin yleisönkin kannalta pienempi kitka
olisi suotavaa. Nyt jotkut hevoset hämmentyivät jo alkuportailla, kun kuorma ei ottanut
irrotakseen.

Poseidon

Poseidon oli tänä vuonna huikaisevan ylivoimainen. Sillä oli kunto kohdallaan, valtava sisu ja tahto, halu vetää. Kun joitakin hevosia sai jo alkuportailla käskeä, Tatu Kankaalla oli työ ja tuska pidätellä orittaan tauoilla vielä loppuvaiheessakin. Yleisö syttyi elämään mukana Poseidonin hurjassa menossa ja tunnelma kohosi huippuunsa. Vetotulos 17 porrasta 4 metriä olikin reilu 5 porrasta parempi kuin seuraavaksi eniten vetäneellä Reston Rinssillä. Upea tulos huomioon ottaen kitkan.



Vinkale-Tyttö

Jo neljännen kerran peräkkäin Vinkale-Tyttö nappasi toisen sijan. Se veti kokemuksen tuomalla ihailtavalla rauhallisuudella ja tuttuun tapaan Tapio Virtanen laski tauoilla ohjat maahan tamman odottaessa tyynesti vetoa.



Reston Rinssi

Kolmanneksi ylsi viime vuoden tapaan omistajansa Reijo Tuomaalan ohjastama Reston Rinssi, joka jälleen kiskoi toiseksi parhaan vetotuloksen mutta käyntikokeessa menetetyt pisteet tiputtivat sijaa pykälälällä. Hieno suoritus kuitenkin nuorelta tummanpuhuvalta oriilta.



Jojon Tähti

Parhaiten ensikertalaisista menestyi neljänneksi sijoittunut Kauko Tuomisen I palkinnon T-kantakirjatamma Jojon Tähti. Se veti erinomaisella täydet 3 pistettä tuoneella tyylillä 11 porrasta. Tuomisella oli kilpailussa mukana myös ori Hoksaus, joka sijoittui heti Jojon Tähden jälkeen viidenneksi. Kuudenneksi sijoittui Nivalan oma toivo, Ilkka Vähäsöyringin tamma Nillukka. Se sai kotiyleisöltään täyden kannustuksen ja veti 10 porrasta 7 metriä.

Seuraaviltakin sijoilta löytyy hyviä vetäjiä. Osalla vetotulokseen vaikutti varmasti ihmetys
kuorman hievahvamattomuudesta, kova työ oli saada se irtoamaan. Muskotti jäi varmasti
ihmisten mieliin koristeellisista valjaistaan ja isäntänsä Teuvo Isokäännän hienosta asusta
helavöineen. Ja hyvin tamma vetikin, vähän yli 9 porrasta. Patlerilla ja Pauliinan Postilla,
viime vuoden nelosella ja vitosella, ei ollut paras päivänsä, mutta hyvä yritys oli niilläkin.
Muska-Maija otti puuhan rauhallisesti ja keräsi yleisöltä suosiota sympaattisella
olemuksellaan ja kauniilla työhevoselle sopivalla käytöksellään.

Voru teki hyvän vetotuloksen, himpun vajaa 10 porrasta kolmen pisteen tyylillä. Ori oli
kuitenkin laukannut juoksukokeessa liian monta kertaa, tuloksena hll. Siten se ei
sijoittunut kokonaiskilpailussa, vaikka saikin jatkaa kisan loppuun. Samoin kävi tammoille
Tiinan Ilo ja Tähti-Otsa, joille jäi kokonaiskilpailussa tulos saavuttamatta vedon jäätyä alle
kahteen portaaseen.

Nillukka

Yleisö sai tänäkin vuonna äänestää symppisvaljakon ja voittaja oli ehkä odotetustikin kotipaikkakunnan Nillukka ja Ilkka Vähäsöyrinki. Toiseksi eniten ääniä keräsivät leppoisa tamma Muska-Maija ja vanhaan tyyliin pukeutunut isäntänsä Raimo Kupiainen, joka on ahkerasti osallistunut työmestaruuksiin jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Kolmanneksi eniten ääniä keräsivät Patleri ja Pentti Sarja. Järjestelyt sujuivat hyvin, ainoastaan kuulukset olivat ongelma, sillä ne eivät kuuluneet varikkoalueelle lainkaan. Mutta sillekin oli hyvä syy, sillä laitteet olivat lainassa oopperaa varten.



Johanna Rautio


TULOKSET:

Kitka 50 %.

Sij.

Hevonen

Juoksu
aika

Pist.

Käynti
aika

Pist.

Veto prr

Tyylipist.

Viim.
Porras

Vetopist.

Kaikki yht.

1.

Poseidon

1.36

5

7.30

6

17

2,0

0,4

19,4

30,4

2.

Vinkale-Tyttö

1.43

5

8,08

5

11

2,5

0,3

13,8

23,8

3.

Reston Rinssi

1.41

5

8.50

3

12

2.5

0.2

14.7

22.7

4.

Jojon Tähti

1.55

4

8.20

4

11

3,0

0

14

22

5.

Hoksaus

1.50

5

8.19

4

9

2,5

0,4

11,9

20,9

6.

Nillukka

1.48

5

8.42

3

10

1,5

0,7

12,2

20,2

7.

Muskotti

2.25

1

7.26

6

9

2,5

0,3

11,8

18,8

8.

Patleri

1.29

5

8.04

5

7

0,5

0,7

8,2

18,2

9.

Pauliinan Posti

1.44

5

7,30

6

4

0,5

0,7

4,7

15,7

10.

Muska-Maija

2.32

1

10.08

1

5

2,0

0,1

7,1

9,1

Voru

hll(1.50)

0

8.04

5

9

3,0

0,9

14,9

19,9

Tähti-Otsa

2.07

3

7.06

6

1

0

0,8

1,8

10,8

Tiinan ilo

1.36

5

9.10

1

1

0

0,5

1,5

7,5