Elämme vauraassa Suomessa ja helposti luulemme, että hyvinvointimme on luonut pelkästään nykyaikainen teknologiateollisuus. Usein unohtuu, että nykyisen turvallisuudentunteemme ja vaurautemme yksi tärkeimmistä takuumiehistä on ollut suomenhevonen. Se suomalaisen uskollinen palvelija, joka sodassa puolusti Suomea ja joka vuosikymmenestä toiseen uurasti sitkeästi useimmiten vaikeissa olosuhteissa savotoilla.
Suomenhevosen juhlavuosi käynnistyi 13.2.2007 arvokkaalla seminaarilla Finlandia-talolla. Tilaisuudessa suomenhevonen nimettiin kulttuuriministerin toimesta kansallishevoseksi. Seminaarissa julkistettiin myös korkealaatuinen Suomenhevonen-juhlakirja.
Vaikka konkreettinen työ suomenhevosen kanssa ja sen hyväksi on juhlia tärkeämpää, on suomenhevonen varmasti ansainnut paikkansa kerran sadassa vuodessa myös Finlandia-talolla. Ilman suomenhevosta olisi Finlandia-alkuisia asioita Suomessa varmasti paljon vähemmän jos lainkaan.
Suomen Hippos ry on vahvasti panostanut suomenhevosen juhlavuoteen. Suomenhevonen tulee saamaan paljon julkisuutta vuoden aikana. Jokainen voi omalta osaltaan toimia suomenhevosen hyväksi esim. osallistumalla paikallisten tapahtumien järjestelyihin. Tietoa tapahtumista saa mm. paikallisilta hevosjalostusliitoilta ja parhaiten juhlavuoden alussa avatuilta internetsivuilta osoitteesta www.suomenhevonen.info.
Kyseisillä sivuilla on myös palveluhakemisto johon jokainen voi veloituksetta ilmoittaa palveluistaan. Hakemistoon voi ilmoittaa varsojen opettajasta länkien tekijään. Palveluhakemisto tulee toimimaan tietolähteenä palvelujen tarvitsijoille ja on varmasti tärkeä uusille alan harrastajille. Juhlavuoden aikana todennäköisesti alkaa seuraavaan Eu-rahoituskauteen ajoittuva Suomenhevosen tulevaisuushanke, jonka tiedotussivuina edellä mainitut internetsivut tulevat toimimaan.
Juhlavuodesta huolimatta julkisuudessa tuodaan toistuvasti esille tarve perustaa yhteispohjoismainen kylmäverirotu. Lieneekö syynä se, että olemme itsenäisenä valtiona kymmenen vuotta suomenhevosen kantakirjaa nuorempia ja emmekä osaa arvostaa omaa ainutlaatuista hevosrotuamme. Ehdotusten takana on varmasti myös vain omaa rahapussiaan ajattelevia bisnesmiehiä, jotka toisivat tänne ruotsalaisia kakkosluokan kylmäverioreja ja käyttäisivät hyväkseen huonon itsetunnon omaavien ihmisten vieraan rodun ihailua. Nämä liikemiehet eivät välitä suomenhevosen tulevaisuudesta eivätkä Suomen suurimman ravitapahtuman, kuninkuusravien, tulevaisuudesta.
Suuri yleisö ja Hippoksen ylin johto kyllä arvostavat suomenhevosta, mutta alan sisällä on paljon toimijoita, jotka vähättelevät sitä. Toivottavasti suomenhevosjärjestöt yhdessä pystyvät juhlavuotena saamaan aikaan ilmapiirin, jossa suomenhevosen arvostus lisääntyy.
Porissa 15.2.2007
Jukka Salonen
Suomenhevosliitto ry:n puheenjohtaja
Suomenhevonen 100 vuotta työryhmän jäsen
Työhevonenlehti 1/2007